Pennut ja pentujono

Coco huilaa hetken tuolin alla ja Alvin vasemmalla miettii saisiko emännältä pari koiranamia treffien lopuksi.

Menneitä tapahtumia 

Päivitetty 6.9.2022

Cocon 1. pentueen laskettu aika oli 5.huhtikuuta 2022 ja ne syntyivät 4.4.2022

Olimme erittäin iloisia siitä, että ultrassa näkyi seitsemän pentua ja että astutus onnistui täysin luomuna ihanaluonteisen ja komearakenteisen Alvinin kanssa, joka on miltei saman kokoinen kuin Coco. Pennuista odotetaan medium ja minikokoisia.

 Cocolle syntyi 5 pirteää pentua!

Pennut ovat valmiita muuttamaan uusiin koteinin kun ovat vähintään 8 viikon ikäisiä.

Pennut ovat mikrosirutettuja, eläinlääkärin tarkastamia ja pennun mukana tulee pentutarkastuslomake sekä pentupakkaus, jossa on tuttua ruokaa, lelu, nameja, sekä turkinhoito-opas ja koiran oma kansio, jossa on yksityiskohtaisempia ohjeita koiran ruokinnasta, hoidosta ja muusta tarpeellisesta tiedosta uudelle omistajalle.

Lopullinen omistajuus vaihtuu vasta kun koira on steriloitu / kastroitu viimeistään 18kk iässä. Uusi omistaja sitoutuu tähän kauppakirjaa tehtäessä.

 

PENTUJONO

Miten sitten saan oman pennun?

Mikäli olet kiinnostunut tulevasta pentueesta, käy täyttämässä yhteydenottolomake "Contact" sivulla. Tämän jälkeen otamme sinuun yhteyttä, jutellaan ensin puhelimessa ja sen jälkeen jos me molemmat olemme edelleen sitä mieltä että meillä voisi olla teille sopiva pentu, tavataan tuossa meidän pihalla ja annamme teille pentuhakemuslomakkeen tai lähetämme sen teille kun ollaan juteltu ensin vaikkapa netin välityksellä. Täytätte lomakkeen, asiaa vielä kerran harkittuanne ja ilmoittaudutte virallisesti pentujonoon, ja maksatte alustavan varausmaksun, joka vähennetään pennun myyntihinnasta. Sitten vain odotellaan pentueen syntymistä.

 

 

Tuoreet pentu-uutiset

14. Huhti, 2022

Cocon ensimmäinen pentue

Pennut syntyivät helposti ja nopeasti 4.4.2022 aamulla ja plopsahtelivat ulos emostaan kuin lottopallot. Coco on ollut erittäin hyvä emo ja hoitanut ahkerasti pentuja, joiden painot ovat nousseet todella hyvin. Ensimmäisen viikon aikana ne tuplasivat syntymäpainonsa ja Coco on syönyt hurjia määriä penturuokaa, laadukasta Vom puppya sekä kuivanappuloita. Albumi sivulla on kuvia pennuista ja lisäämme kuvia pentujen kasvaessa.

6. Syys, 2022

COCON PENTU BRIGHTSTAR AMAZING APRIL MIMOSA

Meille jäi kotiin kasvamaan Cocolta yksi narttupentu, joka on kasvanut erittäin kiitettävästi ja painaa tätä kirjoittaessani jo 12 kg ollessaan nyt 5:n kuukauden ikäinen ( s.4.4.2022)
Ajatuksissa on myöhemmin ottaa Mimi mukaan kasvatukseen, kunhan noin 2 vuoden iässä terveystestit teetetään ja läpäisee ne ja katsotaan onko sopiva kasvatukseen.

Mimi on varsin energinen ja ihana pentu. Tosi kiltti ja lempeä luonteeltaan, ei ole jyrsinyt edes mitään koko pentuaikana. Maitohampaat ovat jo suurimmaksi osaksi lähteneet ja uudet hampaat alkaa nousta. Mimistä tulee todennäköisesti medium kokoinen, emoaan isompi Mimi nimittäin on jo nyt.

Coco ja pennut. Yksi tyttö ja neljä poikaa.